2010-05-08

Tähtivieraita! to 10.6. Don Rigsby & Midnight Call

Torstaina 10.6. meillä on ilo toivottaa tervetulleiksi suoraan Atlantin takaa Bluegrass-mandolinin suurmestari Don Rigsby ja bändinsä Midnight Call!
Nämä veikot ovat matkalla Rootsinpyhtään festivaalien pääesiintyjäksi ja iloksemme pysähtyvät meille Livegraphyyn.
Management-osato on häkeltynyt siitä, että meillä taas kerran on mahdollisuus saattaa yhteen harras kuulijakunta ja alansa ehdottomaan tähtikaartiin kuuluvat taitajat.


Kentuckyn takamailta Isonvillestä Elliot County piirikunnasta
kansainväliseen huomioon noussut bluegrass-muusikko Don Rigsby on pysynyt
uskollisena vuoristolaisperinteille, johon hän on jättänyt
henkilökohtaisen jälkensä vahvalla bluegrass-tenorilaululla ja mandoliinin soitolla.

Don Rigsby syntyi vuonna 1968 ja kasvoi kuuntelemalla varhaisia Ralph
Stanleyn äänilevyjä, sekä serkkunsa Ricky Skaggsin “high lonesome”
soundia. Hän on oppinut varhaisilta edelläkävijöiltä ja lisännyt
musiikkiinsa myös oman kädenjälkensä.

Donin kaliberista kertoo jotain se, että hänet on nimitetty kaksi kertaa
ehdolle Grammy-palkinnon saajaksi, sekä kahdesti SPBGMA yhdistyksen
Traditional Male Vocalist of the Year -ehdokkaaksi. Hän on saanut IBMA:n
palkinnot kahdesti niin Longview -yhtyeen, kuin CCR:n John Fogertyn
levytyksillä.
Illan käynnistää: The Covingtons (USA) feat. The Blue Velvet Band


KAIKKI MUKAAN, TÄSTÄ EI MENO PARANE!

1 kommentti:

ursula kirjoitti...

Ikävää ettei Don Rigsby päässyt tilaisuuteen, olisi ollut hienoa nähdä ja kuulla häntä. The Covingtons oli hyvä, The Blue Velvet Band tosi taidokas ja illan tsekkiporukka nosti tunnelman kattoon!
Kiitos järjestäjälle (järjestäjille?) hienosta illasta ja mukavasta tunnelmasta!!!